Sukuloimassa

Kävimme Otson kanssa lauantaina tapaamassa sen Tuikku-äitiä ja kaikkia sisaruksia. Olemme kokoontuneet muutaman kerran aiemminkin, mutta nyt olivat kaikki Immeressenin V-pennut koossa, aina ennen on joku puuttunut. Oli hienoa nähdä Otson sisaruksia ja tietysti verrata niitä keskenään. Ei Otso mikään lilliputti ollutkaan sisarustensa rinnalla, Ollie -veli toki oli aika paljon kookkaampi, mutta se on ollut aika iso syntymästään lähtien.

Ilma oli valitettavasti hiukan kehno, sateinen ja suhruinen. Yhtään kuvaa ei tullut otettua. Koiria ei kelit paljoa haitanneet -ne kirmailivat ulkona minkä tassuistaan pääsivät. Oli tosi mukavaa huomata, että Otso osasi myös leikkiä siskojensa kanssa, vaikka aika paljon siinä yritettiin sukurutsaakin harrastaa... Otsolle täytyisi kyllä löytää omankokoisensa leikkikaveri jostain, jotta se saisi purkaa energiaansa muuhunkin kuin tavaroiden syömiseen. Tosin Otson syömiset ovat jo hieman vähentyneet, tällä viikolla on mennyt "vain" pussillinen sämpylöitä ja sateenvarjo.

Ihan ilman vahinkoja emme reissussta selvinneet. Kesken koirien leikkien huomattiin, että Otson molemmat takatassut olivat veriset. Lähempi tutkiminen paljasti, että molemmista tassuista oli mennyt uloimmat kynnet hajalle. Outoa. Koirat siis leikkivät pihassa, jossa maasto oli metsäistä ja mäkistä, ehkäpä Otso ruopaisi itsensä jonkun kallion päälle siten, että kynnet pettivät. Yhtään ei kynsien menetys näyttänyt poikaa vaivaavan, joten ei niille tassuille sitten mitään tehty. Kotiin päästyämme kyllä puhdistin kynsien tyngät huolellisesti. Sunnuntain metsälenkillä toisesta tyngästä tuli jälleen hieman verta, joten taidamme suunnistaa ihan varmuuden vuoksi eläinlääkärille ensi viikolla.

Reissaaminen tuntuu vievän Otsolta voimat oikein kunnolla. Lauantain 3 + 3 tunnin matkat ja 3 tunnin leikkisessio sisarusten kanssa uuvutti Karhunpojan niin, että koko sunnuntaikin on nukuttu -sitä metsälenkkiä ja pientä ulkopuuhailua lukuun ottamatta. Useammin siis pitäisi tehdä tällaisia retkiä :-)

Kuva heinäkuulta koirarannalta, kun ei tältä viikonlopulta ole yhtään otosta.

Lellipojat rantsulla

Sunnuntaina teimme aamulenkin koirarannalle. Se olikin hyvä valinta, sillä ilma oli kaunis ja ranta tyhjä. Karhunpojat saivat ravata rantaa ristiin rastiin aivan rauhassa. Emäntäkin nautti raikkaasta merituulesta ja auringonpaisteesta.

Vaikka lällyttelen pojille niin olen silti mielestäni ihan "järkevä" koiranomistaja; ei mitään turhia hömpötyksiä tai lellittelyä. Mutta sitten löydänkin itseni tällaisista tilanteista: omenapuista on tippunut paljon omenoita maahan. Karhunpojat kanniskelevat niitä ympäri pihaa, mutta omenat ovat ilmeisesti vielä niin raakoja, ettei Otsokaan niitä ole innostunut syömään -viime syksynähän se rouskutti omenoita varmasti kilokaupalla. Sunnuntaina Nalle kuitenkin kantoi yhden omenan sisälle asti. Ja siitä se sitten lähti:

Vaihe 1: "Eikö Nalle saa omenaa syötyä. Pilkotaanko? Haluuko Otso omppua?" -lässytystä muutama minuutti.
Vaihe 2: No jos ei koiran pikku hampulit kykene omenaa, niin kyllä emäntä pilkkoo! Pääasia että mussut saa omppua...
Vaihe 3: Kääk! Omena on ihan musta sisältä, ei voi antaa koirille.
Vaihe 4: Paniikki: jaloissa istuu kaksi koiraa, jotka tillittävät odottavasti. Toinen kuolaa.
Vaihe 5: Emäntä kiiruhtaa pihalle hakemaan uutta omenaa. Varmuuden vuoksi otetaan 3. Ikkunassa tirrittää kaksi koiraa.
Vaihe 6: Pilkotaan pieniksi paloiksi 3 omenaa ja syötetään koirille. Hyvin maistuu.

Herkkuhetki kruunataan nektariinilla, joka maistuu yllättäen paremmin Nallelle. Otson kippaan kuitenkin jätetään palanen "varmuuden vuoksi" ja aamulla se on kadonnut :-)

Että tällaista meillä :-)

Ja sitten se toinen juttu: juttelen koirille aika paljon, niin kotona kuin lenkeilläkin -tai missä vain olemme. Tänään sain itseni kiinni seuraavasta: lähistöllä on revitty kadunpätkä auki ja kuopan reunalla on kasa jotain putkia. Menemme paikan ohi lähes päivittäin ja Karhunpojat mielellään yrittävät merkkailla putkia. Itse olen yrittänyt pitää jotain rotia siinä, mitä merkkaillaan: ei portinpieliä, sanomalehdenjakajien laatikoita yms. Nuo putket olivat mielestäni myös kiellettyjen listalla koska olivat jonkun "työkaluja". Yleensä nykäisen pojat kauemmaksi putkista, mutta tänään sain itseni kiinni seuraavasta: "ei saa pojat pissata, ne on setien putkia". SETIEN! Just.

Makkaraa ja tikkupullaa

Keskiviikkona Karhunpojat pääsivät hiukan iltamenoihin. Ensin kävimme Vaarin nimipäivillä; Otso sai jälleen nauttia isovanhempieni uuden kodin terassista -sisälle sitä ei ole vielä päästetty kertaakaan. Onneksi iso-O on ulkona ihan tyytyväistä poikaa; se saa nauttia raikkaasta ulkoilmasta ja tarkkailla naapureiden liikkeitä. Nalle olisikin ihan toista maata; se ei jäisi missään tilanteessa nurisematta yksin mihinkään, varsinkaan jos tietäisi että muu väki nauttii oven takana kahvia ja pullaa...

Nalle tuupattiin täyteen makkaraa; ihme ettei se pökertynyt mokomasta määrästä. Nalle on "kouluttanut" mummun aika hyväksi ruoka-automaatiksi. "Kun se kallistaa päätään", "Kyllä nyt jotain täytyy antaa", "Nalle suuttuu" ovat argumentit joilla minun älä-anna-sille-mitään -kieltoni sivutetaan joka ikinen kerta. Ennen vanhaan mummu ja Nalle hipsivät keittiöön ja siellä sitten salaa syöpöteltiin, nyt tupakeittiö ei anna enää suojaa tälle touhulle. Ja kyllä Otsokin oman osansa makkarasta sai, vaikka ulkoruokinnassa olikin.

Nalle jätettiin juhlahumuun ja me suunnistimme Otson kanssa lippukuntani syyskauden avajaisiin. Paikalla oli runsaasti pieniä partiolaisia ja Otso herätti kaikissa kovan paijaamisvietin. Minulle käytyiin kertomassa kotoa löytyvistä kissoista, koirista ja pikkusisaruksista(!). Otsosta haluttiin tietää myös kaikenlaista; huvitin sitten sudenpentuja kertomalla mitä kaikkea Otso on syönyt. Kävimme myös läpi sitä, miten koiria silitetään ja miten vieraita koiria lähestytään -eli Otsolla oli tärkeä rooli kansalaiskasvattajana :-) Kärsivällisesti Otso otti vastaan silitykset ja halaukset, mutta selvästi iltaa kohti se hiukan väsyi ja tuskastui ihailijoihinsa. Ihailijat kuitenkin palkitsivat halibernin tikkupullanjämillä; yksi toisensa jälkeen minulle käytiin esittelemässä pullanpalasia "saako antaa Otsolle"? Ja kyllä niitä sitten sai antaa -pitihän karvaisen partiolaisenkin saada oma tikkupullansa -vaikka pieninä murusina.

Otso ja fanit
(tyttöjen kasvot blurrattu, koska julkaisulupaa ei ole kysytty)

Yhteinen saalis

Kesätunnelmia

Koulut alkavat eli kesä alkaa olla lopuillaan. Tässä vielä muutama kuvapoiminta Karhunpoikien kesästä:

Kesäkuussa pojat saivat alleen uuden menopelin:

Heinäkuussa pojat pääsivät Pori Jazzin sunnuntain Areenan konserttiin. Me tosin viivyimme paikalla vain SpokFrevo Orquestran esiintymisen ajan -siinä oli Karhunpoikien mielestä jo ihan riittävästi kulttuuria yhdelle kesälle. Nallen mielestä parasta olivat picnic -eväät, Otso nautti enemmän tunnelmasta.

Nalle tiiraa tarkkana lavalle

Otso fiilistelee

Elokuussa pojat pääsivät maaseuturetkelle Euraan. Sieltä löytyi aikamoinen pujoviidakko, jonne Otsokin katosi helposti:

Kyllä ne siellä jossain ovat...

Näytillä

Tänään sitten kävimme Otson kanssa näyttäytymässä Porissa järjestetyssä KV -näyttelyssä. Otson lisäksi JUN-luokassa oli 3 urosta, kaikki Otsoa nuorempia. Lähtökohdat eivät olleet parhaimmat mahdolliset; seisomisharjoituksia emme paljon etukäteen pitäneet vaikka toki tarkoitus oli. Otso on lisäksi nykyään niiiiiiin kiinnostunut tytöistä, että kaikki muu tuppaa ympärillä unohtumaan kun pitää neitosia haistella; hankalampi juttu näyttelykehässä jonka reunamilla seisoo kymmeniä houkuttelevia neitokaisia odottamassa omaa vuoroaan.

Seisominen sitten sujuikin joten kuten, juokseminen ei sitten ollenkaan. Otso taisi liikkua lähes kaikilla muilla tavoilla kuin mitä tuomari odotti/toivoi. Eikä auttanut, vaikka saimme juosta ekstrakierroksiakin. Vaikea on tuomarin liikettä arvostella kun liike on kengurun ja laukkahevosen välimaastosta. Niin siinä sitten kävi, että saimme keltaisen nauhan (tyydyttävä) eikä palkintosijaa. Tulipa käytyä ja ensikertalaisiahan me olimme (kuten oli sitten yleisössäkin todettu); eiköhän me suuntauduta Otson kanssa muihin harrastuksiin tästä edespäin (happamia sanoi kettu...).

Tuomari Teija Salmi-Aallon arvostelu:
"Melko pienikokoinen uros, jolla puutteellinen sukupuolileima tällä hetkellä. Hyvät mittasuhteet, oikean mallinen pää jossa rodunomainen ilme, hieman vaaleat silmät, riittävä kaula, hyvä ylälinja. Kokoonsa nähden hyvä runko & luusto, riittävä kulmaus edestä & takaa, kantaa häntäänsä turhan korkealla, liikkeitä hankala arvioida koska koira peitsaa tai laukkaa. Kaunis väri & turkin kunto, iloinen rodunomainen käytös. Palkintosija tänään määräytyy puutteellisen sukupuolileiman muk. Tarvitsee aikaa kehittyäkseen."

Tuomari oli minusta oikein mukava, koska hän perusteli minulle ihan suullisestikin oman päätöksensä. En tiedä onko sellainen aina tapana, mutta itse ainakin arvostin kovin tätä.