Otsosta tuli tänään iso poika kun täydet 2 vuotta rapsahti ikämittariin. Tätä päivää on emäntä jo ehtinyt odottelemaankin, ei kuitenkaan ihan vain synttärijuhlien takia. Otsohan on ollut, mitenkäs sen kauniisti sanoisi, "sangen" energinen nuorimies koko 24 elinkuukautensa ajan. Koiranpennuthan ovat aina aikamoisia vipeltäjiä, mutta Otso on koetellut emäntänsä hermoja ansiokkaasti heti saapumisestaan lähtien. Omaisuutta on tuhottu ihan kelpo määrä; menetettyjen tavaroiden listalta löytyy esimerkiksi sohva, silmälasit, kirjoja, cd-levyjä, kenkiä -ja tietysti iso määrä ruokaa jota ei oltu pikku-bernin suuhun tarkoitettu (lähinnä leipää ja keksejä, sellaisia juttuja jotka tuntuvat alituiseen unohtuvan keittiön työtasolle). Kaikenlaisten "askartelujen" lisäksi Otso on venyttänyt pinnaa kurittomalla hihnakäyttäytymisellä (saatu lähes karsittua pois), loputtomalla haukkumisella (tilanne elää) sekä hyppimisellä/pomppimisella ja kaikenlaisella muulla älämölöllä.
Mitenkäs kaikki tuo liittyy odotettuihin 2-vuotissynttäreihin? Noh, Otson ollessa pikkuinen terminaattoripentu lohdutin itseäni, että kyllä se siitä rauhoittuu kun täyttää vuoden. Ei rauhoittunut. Seuraavaksi annoin itseni ymmärtää, että karhunpojan saavuttaessa 1,5 vuoden iän on tilanne jo toinen. Ei ollut. Sama meno täällä on jatkunut :-) Pistin siis kaiken toivoni "täysi-ikäisyyden" saavuttamiseen; sitten Otsosta kuorituu seesteinen berniherra jonka askarteluinnostus hiipuu lopullisesti. Kuoriutuuhan?
Olen saanut toivoa odotukselleni, sillä Otso on viimeiset pari viikkoa ollut itse rauhallisuus. Kävimme edellisviikolla virallisissa lonkka- ja kyynärkuvauksissa; Otso sai extra-annokset rauhoittavaa, koska se ei ollut suostunut olemaan aloillaan muuten. Sanoinkin, että se sai eläinlääkäriltä jonkun pysyväisrauhoituksen, sillä juurikin noiden kuvausten jälkeen Otso on ollut niiiiiin killti ja rauhallinen :-) Ikäkö sen nyt todellakin rauhoittaa?
Kokousvahti
Perjantaina sain taas muistutuksen siitä, että kyllä pinnan alla vielä kuohuu. Töistä tultuani lähdemme aina ensimmäisenä lenkille. Otso oli niiiiin tohkeissaan, että aloitti sisällä haukkukonsertin. Olemme nyt toista kuukautta harjoitelleet uloslähtöä ilman haukkumista. Perinteisten ohjeiden mukaan mennään: kun Otso alkaa haukkumaan, minä lähden olohuoneeseen istumaan. Kun haukkkuminen loppuu, lähden taas pukemaan -vain palatakseni takaisin istumaan haukkumisen alettua. Otso todellakin vaatii paljon toistoa; uloslähtöön saattaa kulua pahimmillaan 20-30 minuuttia ja lukematon määrä sohvalle palaamisia. Yhden haukahduksen sallin, sillä tiedän miten vaikeaa innostuneen Otson on olla haukkumatta. Valitettavasti ulospääsy on vasta ensimmäinen osa "haukkukouluamme", sillä Otso haukkuu myös omalla pihallamme koko matkan ulko-ovelta portille. Minä en jaksa haukkumista kuunnella ja varsinkin arkiaamuisin seitsemän aikaan en usko naapurienkaan sitä kovasti arvostavan. Siis ulkohaukku tässä yhteydessä on myös kielletty. Seison ulko-ovella ja käännyn aina selkä päin Otsoon kun se alkaa haukkua. Kun on hiljaista lähden alas portaita; ja heti takaisin kun haukku alkaa. Nalle parka kulkee perässäni, sillä se on hihnassa kiinni (Otso yleensä vapaana portille saakka). Lukemattoman toistomäärän jälkeen pääsemme portille asti ja siinä vaiheessa Otso tietää että haukkuminen lopetetaan; viime vuonna nimittäin kävimme läpi "lenkkikoulun"; jos hihnaa revitään niin se tarkoittaa ettei pääse mukaan vaan joutuu jäämään pihaan yksin. Tämäkin koulu vaati aikaa ja toistoja, mutta oppi meni perille lopulta -siksi on pakko uskoa että jonain päivänä "haukkukoulukin " tehoaa.
Perjantaina mikään ei tehonnut. Kesti pienen ikuisuuden saada koirat ulos, mutta sitä pidemmälle emme edenneet sitten millään; Otso kyllä lopetti nopeasti haukkumisen kun käänsin selkäni, mutta aloitti välittömästi uudestaan kun aloitin uudestaan etenemisen. Otsolla oli selvästi patoutunutta energiaa ja jossain vaiheessa sillä meni hermot; se alkoi aikansa kuluksi hyökkäillä Nallen kimppuun. Siinä vaiheessa emännän hermot napsahtivat; Otso "lensi" sisään ja Nalle pääsi privaattilenkille. Sen jälkeen Otso sai yksinään möllöttää kotipihassa ja oli lopun iltaa huomiotyhjyydessä. Ainoastaan syömiseen annoin sille luvan, mutten en katsonut, en puhunut. Viikonlppu onkin sujunut jälleen sopuisissa tunnelmissa, lauantaina kävimme pitkästä aikaa oikein metsälenkilläkin.
Syntymäpäiväsankaria on tänään hemmoteltu paijauksin ja halauksin; pojat saivat pullat synttäriherkuiksi ja eiköhän varsinainen ruokakin sisällä vielä jotain herkkua. Nalle haettiin päivälenkille, joten Otso pääsee kanssani tänään privaattilenkille; se taitaa siitä olla aikas mukavaa myös.
Kuva viime viikolta; Otso tapasi ensi kertaa Ruusan, joka ei
täysin innostunut nuorenmiehen "tutustumisyrityksistä"
Onnitteluterveiset lähetetään täältä kaikille Immeressenin V-pennuille! Ja Helenalle sellaiset terveiset, että ei me vieläkään tavata siellä Harjavallan Shellillä; kyllä me Otso täällä pidetään :-D
