Ihan Larsson-tason jännää meille ei kuulu, mutta jotain kuitenkin. Olemme syksyn aikana käyneet Karhunpoikien kanssa lenkkeilemässä yhdessä tietyssä metsässä jonkin verran; siellä ovat pojat saaneet painaa vapaasti niin paljon kuin tassuista on päässyt. Vaikka metsään pääsy on pienen ajomatkan vaatinutkin, se on ollut kuitenkin sen arvoista; koirat ovat saaneet kunnon lenkkejä kun ne ovat maastossa kirmanneet koko rahan edestä. Mutta mitä tapahtuikaan lauantaina, kun kurvasimme metsätielle: metsä oli kadonnut! Ahkerat metsurit olivat edellisen käyntimme jälkeen kaataneet ison palan metsää kumoon :-(
No olihan siellä vielä metsää jäljelläkin; poikkesimme uudelle polulle, joka osoittautuikin paremmaksi kuin ennen käyttämämme, joten hyvinhän tässä kuitenkin kävi.
Otso on ollut aina kova poika haukkumaan, mutta viime aikoina tämä tapa tuntuu riistäytyneen ihan käsistä/tassuista. Nallen kerrostaloajoilta oli tallessa haukkupanta, johon tänään sain viimein hankittua patterin. Sujautin pannan pahaa-aavistamattoman Otson kaulaan, joka pian jo päästikin ensimmäisen haukahduksensa. Panta suhahti ja Otsoraukka pelästyi -ja lopetti haukkumisen. Muistan kun Nalle sai aikanaan ensimmäistä kertaa haukkupannan kaulaansa; kun se sai ensimmäiset "suhaukset" päälleen ja pelästyi hirvittävästi, minä aloin itkeä. Pidin mokomaa kapinetta eläinrääkkäyksenä ja tunsin itseni kauheaksi koiranomistajaksi kun laitoin pienen pennun (Nalle oli alle 1v) moista kidutuslaitetta käyttämään. No, äkkiähän Nalle pantaan tottui ja pian se oppi, että kun panta laitettiin kaulaan oli tiedossa yksin kotiin jääminen kera namien ja aktivointipallon. Kun muutimme pois kerrostalosta, jäi pannan kaulaan laitto tavaksi -mutta siihen ei enää laitettu virtaa päälle. Haukkupannasta tuli yksinjäämisen merkki, ja sellaisena se toimi hyvin. Vasta kun Otso muutti taloon, lopetin haukkupannan käytön Nallella.
Nyt on kuitenkin jälleen tosi kyseessä eli kovat piipussa. Otso tulee jatkossa saamaan haukkupannan kaulaansa kun meille tulee vieraita, kun minä lähden pois kotoa ja ehkä jopa lenkeille lähtiessämme. Jätin tänään pannan Otson kaulaan kun lähdin kouluun pariksi tunniksi ja kotiin tullessani minua odotti ensimmäisen kerran ties kuinka pitkään aikaan kaksi hiljaista koiraa -ilmeisesti Otso oli "testannut" pannan toimintaa sen verran, että se oli jo tajunnut mitä ei pitänyt tehdä. Minä olin huomaavinani, että Otso oli murheellisen oloinen (hah), ja se saikin ekstrahalaukset hyvästä käytöksestään. Kokeilen haukkupantaa ensin jonkun "kuurin" verran, vaikkapa kuukauden, sitten katsotaan josko Otso osaisi olla ilman pantaakin hiljempaa. Haukkuminen on tietysti koirien työtä, mutta jotkut rajat siihenkin on asetettava. Toivottavasti hys-kuuri tehoaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti