Karhunpoika sairastaa

Marraskuun viimeinen viikonloppu meni meillä sairastelun merkeissä. Nalle oksensi ensimmäisen kerran perjantai-iltana ja (toistaiseksi) viimeisen kerran sunnuntaiaamuna. Tuohon väliin sitten mahtui aikamoinen määrä pyykättävää, joka syntyi Nallen pahoinvoinnin jäljiltä; ihan kauhean hyvin Nalle ei osannut "kohdistaa" tuotoksiaan. Lauantaiyönä heräsin lämpimään ja kosteaan tunteeseen; Nalle oli oksentanut peiton alle :-( Pyykkiin joutuikin sitten peiton ja lakanoiden lisäksi myös sijauspatja. Loppuyön nukuimme vierashuoneen vuodesohvalla, joka sekin sitten sai oman osansa pienen koiran pahoinvoinnista. Lauantaina iltapäivällä soittelin päivystävälle eläinlääkärille; Porissa on kuulemma menossa koirien mahatautiepidemia, joka "alkaa oksentelulla ja jatkuu ripulilla". Heh, ripuliahan tähän enää kaivattiinkin! Lääkäri antoi  tutut perusohjeet oksentelun hoitoon, eli Nalle joutui täydelliselle vesipaastolle.

Vaikka Nalle oksentelua lukuun ottamatta tuntui aika reippaalta, jätin sen silti kotiin lauantaiaamuna ja lähdin Otson kanssa kahden perinteiselle lettu/makkara-aamupalalle torille. Paikalliset partiolaiset järjestävät aina marras-joulukuun vaihteessa palvelutempauksen, jossa makkaraa, lettuja ja kahvia myymällä kerätään varoja hyväntekeväisyyteen; tänä vuonna tuotto ohjataan Suomen Partiolaisten Woomal-projektiin. Olemme joka vuosi käyneet aamuherkulla torilla, minä saan letun ja koirat makkaraa :-) Otso "itki" melkein koko menomatkan, en sitten tiedä oliko siitä vain pelkästään outoa olla kahdestaan liikkellä vai onko se niin laumautunut Nallen kanssa, että koville otti isoveikan kotiin jättäminen. Noh, itkut unohtuivat kun kuonoon osui makkarantuoksu :-) Makkaran lisäksi Otso sai maistella mansikkahilloa, jota joku ohikulkenut setä halusi välttämättä "hienolle koiralle" tarjota...

Sunnuntaina teimme koirarantaretken, jossa Nallekin jaksoi painaa täysillä huolimatta siitä, että mitään syömistä se ei ollut saanut vuorokauteen; sappinesteiden oksentamisen olisi luullut käyvän enemmän pienen koiran voimille. Sunnuntai-iltapäivällä pikkuressu sai hiukan riisiä, ja tätä kirjoittaessani ruoka on pysynyt sisällä jo tunteja eli toivottavasti tauti on selätetty -ilman sitä ripulivaihetta :-) Nyt tietysti toivon erityisen hartaasti että Otso ei saa tartuntaa -kyllä nyt on pyykätty ja pesty paikkoja ihan riittävästi.

Siistitty

Nalle kävi keskiviikkona jälleen trimmaajan nypittävänä. Ohessa perinteiset ennen ja jälkeen -kuvat, joita uskollisesti otan jokaisen trimmauskerran yhteydessä :-)

Ihan hirvittävän pörröisessä kunnossa Nalle ei tällä kertaa ollut, ja hyvä niin. Itse pidän enemmän hiukan pörröisestä "mallista", mutta turha sitä nyppimistä on vältellä, pakko se on kuitenkin aina jossain vaiheessa hoitaa.

 

Metsä joka katosi, talo joka hiljeni

Ihan Larsson-tason jännää meille ei kuulu, mutta jotain kuitenkin. Olemme syksyn aikana käyneet Karhunpoikien kanssa lenkkeilemässä yhdessä tietyssä metsässä jonkin verran; siellä ovat pojat saaneet painaa vapaasti niin paljon kuin tassuista on päässyt. Vaikka metsään pääsy on pienen ajomatkan vaatinutkin, se on ollut kuitenkin sen arvoista; koirat ovat saaneet kunnon lenkkejä kun ne ovat maastossa kirmanneet koko rahan edestä. Mutta mitä tapahtuikaan lauantaina, kun kurvasimme metsätielle: metsä oli kadonnut! Ahkerat metsurit olivat edellisen käyntimme jälkeen kaataneet ison palan metsää kumoon :-(

No olihan siellä vielä metsää jäljelläkin; poikkesimme uudelle polulle, joka osoittautuikin paremmaksi kuin ennen käyttämämme, joten hyvinhän tässä kuitenkin kävi.

Otso on ollut aina kova poika haukkumaan, mutta viime aikoina tämä tapa tuntuu riistäytyneen ihan käsistä/tassuista. Nallen kerrostaloajoilta oli  tallessa haukkupanta, johon tänään sain viimein hankittua  patterin. Sujautin pannan pahaa-aavistamattoman Otson kaulaan, joka pian jo päästikin ensimmäisen haukahduksensa. Panta suhahti ja Otsoraukka pelästyi -ja lopetti haukkumisen. Muistan kun Nalle sai aikanaan ensimmäistä kertaa haukkupannan kaulaansa; kun se sai ensimmäiset "suhaukset" päälleen ja pelästyi hirvittävästi, minä aloin itkeä. Pidin mokomaa kapinetta eläinrääkkäyksenä ja tunsin itseni kauheaksi koiranomistajaksi kun laitoin pienen pennun (Nalle oli alle 1v) moista kidutuslaitetta käyttämään. No, äkkiähän Nalle pantaan tottui ja pian se oppi, että kun panta laitettiin kaulaan oli tiedossa yksin kotiin jääminen kera namien ja aktivointipallon. Kun muutimme pois kerrostalosta, jäi pannan kaulaan laitto tavaksi -mutta siihen ei enää laitettu virtaa päälle. Haukkupannasta tuli yksinjäämisen merkki, ja sellaisena se toimi hyvin. Vasta kun Otso muutti taloon, lopetin haukkupannan käytön Nallella.

Nyt on kuitenkin jälleen tosi kyseessä eli kovat piipussa. Otso tulee jatkossa saamaan haukkupannan kaulaansa kun meille tulee vieraita, kun minä lähden pois kotoa ja ehkä jopa lenkeille lähtiessämme. Jätin tänään pannan Otson kaulaan kun lähdin kouluun pariksi tunniksi ja kotiin tullessani minua odotti ensimmäisen kerran ties kuinka pitkään aikaan kaksi hiljaista koiraa -ilmeisesti Otso oli "testannut" pannan toimintaa sen verran, että se oli jo tajunnut mitä ei pitänyt tehdä. Minä olin huomaavinani, että Otso oli murheellisen oloinen (hah), ja se saikin ekstrahalaukset hyvästä käytöksestään. Kokeilen haukkupantaa ensin jonkun "kuurin" verran, vaikkapa kuukauden, sitten katsotaan josko Otso osaisi olla ilman pantaakin hiljempaa. Haukkuminen on tietysti koirien työtä, mutta jotkut rajat siihenkin on asetettava. Toivottavasti hys-kuuri tehoaa.